Ydinvoimamiehiä

Jouko otti pihdeillä linjastosta viinerin, asetti sen tarjottimella olevalle pullalautaselle ja jäi katsomaan leipävitriiniä suupielet tiukkoina. Ruskeat italialaiset nahkakengät olivat sopivasti patinoituneet, ja räätälintyönä tehty tummansininen puvuntakki laadukasta villakangasta, talven Aasian matkalla hankittu.

Hän asetteli pihdit takaisin vitriiniin, sulki luukun ja lähti siirtämään tarjotinta eteenpäin, ja kaatoi sitten kahvia kuppiinsa pannusta. –  Neiti! hän kutsui kahvilan työtekijää. – Mitäpä tämä lysti kustantaa? Nainen tuli paikalle ja rahasti ostokset hymyillen Joukolle. Maksettuaan Jouko nosti tarjottimen ja lähti rivakasti kulkemaan pöytään, jonne saapuessaan hän katsahti jo paikalla olevaa seuruetta.

– Päivää Teboilin parlamentti, kuinka täällä tänään maa makaa?

Pöydän ympärillä istuvat miehet hekottelivat, katselivat toisiaan ja Joukoa.

– Mitäs ministeri! Joko on maa myöty velivenäläiselle? Päälaelta kalju vatsakas mies virnuili ja katsoi Joukoa kahvia sekoitellessaan.

– Hah! No juu, kohta on kaupat tehty, ja sitten sähköä tulee töpselistä ja hyvään hintaan! Tai meneehän siihen toki jokunen vuosi, Jouko vastasi istuuduttuaan, kopautellen viinerin irtomuruja lautaselle ja kahvikupista hörpäten. – Hyvä kauppa tulee, saadaan halpaa sähköä ja töitä maakuntaan. Molemmille win-win.

Yksi miehistä kuitenkin epäillen kommentoi:

– Ettei vaan velivenäläinen pistä halutessaan hanoja kiinni! Mistä niistä tietää, kun putiini päättää että kiristetäänpä pikkuveljä krakasta.

Toiset miehet nyökyttelivät kysyjälle, niin niin, sellainen riski olisi. Pöydän ympärille oli kokoontunut neljän miehen porukka Jouko mukaan lukien, ja pari muuta kääntyi viereisestä pöydästä tuoleillaan heitä kohden. Teboilin parlamentti, sillä nimellä sitä kutsuttiin, porukka joka lähes joka aamu kokoontui aamukahvin merkeissä kertomaan ja kuulemaan uusimmat juorut, tai pikemminkin mielipiteet siitä mitä maailmassa tapahtui.

Jouko kääntyi kysyjän puoleen:

– Eihän nyt sellaista käy, miksi naapuri ampuisi itseään jalkaan? Kaupantekoa sekin haluaa ja mikä olisi parempaa bisnestä kuin sähkön tuottaminen ja myynti! Sitä aina tarvitaan. Ei, kyllä toveri haluaa hifilaitteensa, etelän lomansa ja Audinsa. Silloin pitää valtiollakin olla bisnestä, jotta veroruplaa virtaa kassaan ja kansa on tyytyväinen.

Hän nosti kahvikupin huulilleen ja viinerin pureskelun välissä hörppäsi kulauksen kahvista. Laittoi sitten kupin alas kahvilautaselle ja jatkoi:

– Sitä paitsi ne Brysselin miehet, ja miksei naisetkin, se Ursula ja muut, ne vasta kurmuuttavat Putinia. Koko ajan! Milloin mikäkin ei mene EU:n herrojen mielen mukaan. Heristetään sormea että soo soo Vladimir, ei noin sovi tehdä, ja lätkäistään pakotteita että nyt ette saa matkustaa milloin minnekin eikä varsinkaan tänne Eurooppaan. Vaikka ei niillä sanktioilla ole vaikutusta, Putin vaan sanoo että pitäkää tunkkinne, lomaillaan sitten Sotshissa tai Krimillä!    

Miehet kuuntelivat mietteissään, joku katsellen ministeriä, toinen kuppiaan. Yksi tarkasteli eteensä ojentamaansa kättä, puristeli sitä kiinni, auki, kiinni, auki, mutta tarkkaan kuunnellen ministerin sanoja. Kumparevatsa pilkotti avoimen nahkatakin ja aamulla päälle vedetyn punaisen neuleen alta. Nahkatakit olivat suosiossa, neljällä heistä oli sellaiset päällään, talvinahkatakit vuorilla, ja yhdellä paksuhko ulkoilutakki. Vaikka tuskin hänkään oli tullut paikalle ulkoillen, kun autolla pääsee aamukahvillekin sujuvammin, ei Teboilille tulossa ollut kyse ulkoilusta.

Jouko, joka oli ministeri ja paikallinen kuntapäättäjä jo vuosikymmenet ennen sitä oli kaikille tuttu. Hänen sanaansa luotettiin, vaikkei ihan kaikkea aina uskottukaan. Kun hän ehti maakunnassa oleskellessaan Teboilille aamukahville, hän ei oikeastaan enää ollut ministeri, maan hallituksen keskeinen päättäjä, entinen puolueensa puheenjohtaja, maan vaikutusvaltaisimpia miehiä, vaan se sama kunnanvaltuutettu, tai valtuuston puheenjohtaja, jota he kaikki – siis kaikki mitä todennäkoisimmin – olivat äänestäneet joka vaaleissa jo kolmekymmenen vuoden ajan ja joka oli auttanut heitä kaikkia saamaan tarvittavat rakennusluvat taloihinsa, järvenrantamökkeihinsä, yrityshalleihinsa, ja mitä nyt oli milloinkin tarvittu paikallisen elon ja elinkeinoelämän pyörittämisessä.Kyllä me hallituksessa pistetään asiat kuntoon ja hyvin on mennytkin eipä silti, Jouko jatkoi.

Kättään tarkastellut nosti katseensa ja suuntasi sen kahvilan vastakkaiselle seinustalle, jossa sijaitsivat pelikoneet, kenties nähden ajatuksensa tuolla kaukaisuudessa, ja sanoi:

– Mutta mites se Iltalehden juttu siitä vaalirahasta? Venäläisten maksamasta lahjuksesta?

Kaikki pöydän ympärillä hiljenivät ja katsoivat Joukoa odottaen.

– Täyttä pötyä! Jouko sanoi, työntäen nyt jo tyhjän kuppinsa kauemmaksi. Hän kumartui pöydän ylle nojaten käsivarsillaan pöytään. Hän katsoi jokaista miestä vuorotellen ja painotti etusormellaan jokaista sanaansa. – Opposition ja Helsingin medioiden keksimä pahansuopainen juoru! Kunhan keksivät, ei mitään todellisuuspohjaa.

Jouko nojautui tuolillaan taaksepäin ja risti käsivartensä puuskaan. Korkealaatuisen puvun villakankaan etuna on että se pysyy aina sileänä, kun samanlaisissa asennoissa halvemmassa puvussa syntyisi epäsiistit rypyt kyynärvarteen. Miehet odottivat. Hetken mietittyään ministeri jatkoi.

– En ihmettelisi vaikka oppositiossa oltaisiin näitä valeuutisia tehtailemassa ja tilaamassa. Amerikkalaisilta tai libilaareilta medioilta jotta saavat mustamaalattua hallitusta. Jos minä olisi saanut lahjuksia velivenäläiseltä niin ei kai tässä enää Kangastiellä asuttaisi!

Hän katsoi miehiä ympärillään.

– Ja oltaisiin koko porukka Thaimaassa talvet eikä täällä hankien keskellä!

Miehet röhähtivät nauruun, tuo epäilevä Tuomaskin, joka oli uskaltanut esittää kaikkien mielessä pyörivän kysymyksen. Yhteen ääneen hohotettiin että niinpä niin, Finnairin sinivalkoisin siivin oltaisiin lennetty tropiikin lämpöön uima-altaalle ja sielä istuttaisiin gintonicit kädessä. Se vasta olisi elämää, olisi jäänyt tämä kyläpahanen ja Teboilikin!

Advertisement